Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2026.

Viikko 35: Banish Misfortune... in the House of the Rising Sun?

Kulunut viikko oli viimeinen kesälomaviikkoni, jonka vietin vanhempieni luona. Näin ollen kitara ja tinapilli olivat päässeet junaan ja perille kanssani, mutta piano jäi kotiin. Toisaalta viime viikon harjoituksistakin kävi ilmi, että pianomeiningit ovat olleet nyt vähän niin ja näin. Tällä viikolla oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvät soittelut, kun opettelin kokonaan uuden irlantilaisen jigin ja pääsin soittamaan kitaralla hienoja kappaleita, vaikkei juuri mikään versio F-duureista vieläkään onnistu.  Tinapilli Uusien sävelmien opettelu on ollut uudella systeemilläni hirvittävän tehokasta, joten pääsin aloittamaan tällä viikolla  Banish Misfortune  -nimisen jigin ja vaikka siinä oli tavanomaisten A- ja B-osien lisäksi vielä C-osakin, ehdin opetella sen yhden viikon aikana.  Kun minulla on edessäni upouusi sävelmä, lähden opettelemaan sitä pala kerrallaan. Irlantilaiset sävelmät on usein jaettu eri osiin kuten yllä kuvasin, ja keskityn yhden harjoittelusession aika...

Viikko 34: Onko kesäloma myös lomaa soittamisesta vai tilaisuus harjoitella enemmän?

Kuva
Heinäkuussa palattuani ratsastusleiriltä siskontyttären kanssa olin edelleen ensimmäisellä pätkällä kesälomaani ja iski vähän sellainen väsymys, joka jatkui laiskuudeksi, etten oikein jaksanut edes sellaista mukavaa asiaa kuin soittoharjoittelu. Ei vain löytynyt edes sen vertaa kurinalaisuutta. Sitten palasin töihn ja tuntui, että harjoittelua oli hankalaa sovittaa työvuorojen lomaan. Päästyäni toiselle lomapätkälleni elokuun loppupuolella kuitenkin skarppasin, koska tiedän, että syyskuussa arkisen opiskelu- ja työrutiinin alkaessa minulla ei välttämättä oikeasti tule olemaan niin paljoa aikaa soittaa, kuin haluaisin. Paluu soittoharjoitteluun on nyt kuitenkin toistaiseksi koskenut lähinnä tinapilliä ja kitaraa, koska pianon kanssa on kaksi ongelmaa. Yksi on sen huonontunut vire; tämä saattaa olla ilmankosteuden muutoksista johtuva tilapäinen vaiva ja kun soitin virittäjälle, hän kehotti vielä tarkkailemaan tilannetta ja tilaamaan häneltä virityksen sitten, jos tilanne ei korjaannu aja...