Soitellen

Tämä viikko alkoi sillä, että olin aivan takki tyhjänä viikonlopun ratsastus- ja eläinhauskuutteluviikonlopustani, josta kirjoitin juuri  toiseen blogiini . Tuo toinen blogi alkoi minulla muutama vuosi sitten ensimmäisen puolimaratonini harjoittelun seurantablogina ja on laajentunut sittemmin muualle liikuntaharrastuksiini ja ratsastusvaelluksiin.  Maanantaiaamuna tuntui siis siltä, että soitosta täytyy pitää vapaapäivä, mutta kummasti ne sormet sitten syyhysivät soittelemaan, kun lepäilin aamun. Siitä alkaen harjoittelinkin melkein joka päivä, yhdistellen vähän eri soittimia eri päivinä kitaran aiheuttaman sormisäryn ja tilapäisen paikkakunnanvaihdoksen ehdoilla. Piano Priorisoin soittoajankäytössä pianoharjoittelua alkuviikon, koska tiesin lähteväni viikonlopuksi vanhempien luokse ja siellä ei pianonsoitto onnistuisi.  En halua tehdä tästä tapaa, mutta tapailtuani Satien Gymnopédietä viime viikolla vaihdoin harjoituskappalettani. Selailin vähän tarkemmin kirjastosta hak...

Kitaran saloja tunteva lankoni valaisi minua joulun aikoihin, että kitarasta pitäisi säännöllisesti vaihtaa kielet. Varsin avuliaasti hän myös antoi minulle setin uusia kieliä joululahjaksi.  Jo pelkästään vanhojen kielien päästäminen löysäksi oli ekakertalaiselle aika jännittävää. Kesti kuitenkin tähän viikkoon asti, että vihdoin rohkaistuin suorittamaan elämäni ja viime kesänä hankitun kitarani ensimmäisen kieltenvaihdon. Minun piti vähän tutkia nettiä ja JustinGuitarin kieltenvaihtotutoriaalia ennen kuin sain uskotuksi, että tällainen uusi harrastelijakin voisi selvitä operaatiosta ilman ammattilaisapua.   Kummallisennäköinen kieletön kitara! Tämän viikon aikana havahduin siihen, että kitaralla soitetut soinnut alkoivat kuulostaa todella rumilta sellaisella tavalla, joka ei varmaankaan ollut riippuvainen nykyisen soittotaitoni tasosta. Kun joku nettihaku heitti adjektiivin "tunkkainen" kuvauksena siitä, miltä liian vanhat kitarankielet kuulostavat, nyökyttelin vakavana...

Minusta tuntuu, että ainakin tästä ensimmäisestä harjoituspäiväkirjapostauksesta tulee varsinainen romaani, kun täytyy selittää kaikkia pohjatietoja alle, että millaisilla periaatteilla ja materiaaleilla teen soittoharjoitteluani. Ryhdytäänpäs tähän nyt sitten.  Ainakin toistaiseksi kesäkaudelle siirtyminen on tarkoittanut riemastuttavasti enemmän aikaa ja sen mukana myös innostusta soittoharjoittelua kohtaan. Tällä viikolla soitin vähintään jotakin instrumenttia viitenä päivänä. Syksyllä ei näin kovaan innokkuuteen ole todellakaan aikaa, joten täytyy ottaa nyt ilo irti näistä väljemmistä kuukausista. Katsotaan myös miten näitä postauksia on mielekästä kirjoittaa, että riittääkö kokoamiseen yksi postaus viikossa vai jaanko ne useampaan osaan. Suurin into on nyt kohdistunut tinapilliin, jota soitin neljänä päivänä. Siihen on nyt toimiva rutiini, toisin kuin pianon kanssa, ja sen soittaminen ei ole sillä lailla raskasta käsille kuin kitara, josta jouduin pitämään taukopäiviä ihan vai...

Tänään sain hakea tällaisen paketin postista, ja vaikka into irlantilaisen tinapillin soittamiseen on ollut viime aikoina muutenkin kova, tuntuu soittaminen vieläkin paremmalta nyt uuden ja miellyttävämmän soittimen kanssa! Tinapilliharrastukseni alkoi aivan yllättäen viime kesänä. Tapasin eräässä tapahtumassa tuttavaa, joka on tinapilli-intoilija, ja siihen jotenkin kulminoitui vuosien rakkauteni irlantilaista musiikkia kohtaan ja se, kun joskus kauan sitten poikkihuilutunneilla käydessäni minulle mainostettiin kerran tinapillikurssia ja jäi lopulta harmittamaan, kun en osallistunut kurssille.  Siihen palavaan intoon oli pakko saada soitin käsiin heti, joten ostin sen, mikä oli nopeimmin tarjolla, eli kymmenen euron Generation-pillin Vantaan F-Musiikista. Sen verran sentään otin selvää etukäteen, että tiesin tinapillejä olevan eri vireissä ja että aloittelijalle paras valinta oli D-vireinen pilli.  Kympin Generationini kuulostaa suunnilleen yhtä metalliselta kuin miltä näyttä...

Blogin kirjoittaja on toistaiseksi melko taitamaton, mutta sitäkin innokkaampi useamman eri soittimen harrastusräpeltäjä. Soittoharrasteluni otti oikein kunnolla tuulta purjeisiin viime kesänä, kun vuosien jossittelun jälkeen repäisin ostamaan ensin ensimmäisen irlantilaisen tinapillini ja siitä parin viikon päästä ensimmäisen kitarani. Hintaloikka näiden kahden hankinnan välillä oli monumentaalinen, joten oli hyvä, etten keksinyt kitaran jälkeen enää uutta soitinostosta. Nyt niitä pitäisi opetella soittamaan, ja lisäksi kotonani asustaa suvussa kulkenut piano.  Soitteluprojekti on ehtinyt pyöriä jo jonkin aikaa, mutta nyt haluan myös kirjoittaa siitä. Harkitsin ensin Instagram-tilin perustamista, koska äänivoittoisen harrastuksen jakamista tukisi ihan mukavasti lyhyiden videoiden kuvaaminen, mutta ongelma on siinä, että olen täysin leipääntynyt mihinkään Instagram-jakamiseen. Olen aina ollut paljon parempi kirjoittamisessa kuin kuvien ottamisessa. Siispä turvaudun tähän sanallisee...